YlöjU blogi

 

Juhan ryhmän kuulumiset: Kohti vuotta 2022

Yleisurheilijoille syksy on kuin uusi vuosi; kesän kilpailukausi on päättynyt, menneeltä kaudelta muistellaan onnistumisia sekä yritetään oppia epäonnistumisista, levätään ja vähitellen katseet suunnataan seuraavaan kauteen. 

Ylöjärven Urheilijoiden Elias Sireni, Mikko Murto, Miro Mäkinen ja Roosa Lahtinen yhdessä valmentaja Juha Sainion kanssa ovat jo asettaneet katseensa kauteen 2022. Mennyt kausi sujui vaihtelevin fiiliksin. 

Eliaksen hallikausi alkoi lupaavasti, kun ennätys syntyi lähes jokaisessa startissa. Keväällä alkanut sitkeä vaiva lonkankoukistajassa sekoitti kuitenkin kevään ja kesän harjoittelua, sekä esti lähes kaikki kesän kilpailut. 

Mikolla hallikausi sujui Eliaksen tapaan loistavasti. Ennätys syntyi niin 60 kuin 300 metrillä. Mikon kevään harjoittelu sujui todella hyvin. Harmillisesti keväällä ja alkukesästä alkanut selkävaiva haittasi harjoittelua ja kilpailemista. Vaikeuksista huolimatta ennätykset syntyivät sekä 100 että 200 metrillä. ”Kaudesta jäi vähän huono fiilis loukkaantumisen takia”, kommentoi Mikko.

Mirolla oli onnistunut kausi kokonaisuudessaan, mutta sopivasti jäi myös hampaankoloon tavoitteita tuleville vuosille. Miro juoksi kesällä 16-vuotiaiden SM-kisoissa 200 sekä 400 metriä. Urheilija itse ”ei olisi ikinä olettanut” pärjäävänsä 400 metrillä, mutta heti ensimmäisessä 400 metrin SM-startissa Miro ylsi pronssille. SM-kisojen lisäksi Miron mieleen jäivät erityisesti piiriottelu Kuortaneella, jossa Miro valittiin Hämeen edustajaksi 100 metrille, pikaviestiin ja keihääseen, sekä SM-viestit, jotka juostiin Oulussa. ”Kokonaisuudessaan tasapainoinen kausi ja reilut ennätysparannukset jokaisella matkalla satasesta nelkkuun. Pitää olla tyytyväinen. Lisäksi piiriottelu oli uusi mahtava kokemus”, toteaa Miro.

Myös Roosalla on ehjä kausi takana. Kevään ja alkukesän kunto oli lupaava ja odotukset loppukauteen nousivat. Kunto ei kuitenkaan ihan kestänyt pitkää kautta, kun Kalevan Kisat kisattiin vasta elokuun viimeisenä viikonloppuna. Roosa näyttää kuitenkin olevan toipunut ylikunnosta ja erinäisistä jalkavaivoista, sillä ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen Roosa onnistui juoksemaan ennätyksiään. Itse urheilijan mieleen jäi erityisesti Kalevan Kisat, joissa Roosa juoksi ensimmäistä kertaa sekä 800m että 1500m. ”Ennen olen juossut aina vain 800m, enkä ole uskaltanut startata tonnivitoselle”, kommentoi Roosa. ”Yllätyin myös todella, kun pystyin juoksemaan uuden ennätyksen 1500 metrillä. Edellinen ennätysjuoksu (vuonna 2018) tuntui niin kovalta, että en olisi uskonut, että pystyn sen tänä kesänä rikkomaan. Ja vielä niin helpolla juoksulla”, lisää Roosa. 

Kauden 2022 harjoitukset ovat olleet jo hyvän tovin käynnissä. Juhalla ei liene vapaa-ajan ohjelman puutetta, kun yhteistreenejä pidetään useamman kerran viikossa. Syksyllä on treenattu paljon ulkona, muun muassa Lamminpään urheilumajalla. Juha kokee, että pojat hyötyvät valtavasti toisistaan, kun treeneissä on aina seuraa ja sopivasti kiriapua. 

Roosa valmistautuu uuteen kauteen uudessa kotikaupungissaan Turussa. Hän kokee etävalmennuksen toimivaksi, sillä he tuntevat Juhan kanssa hyvin toisensa ja kommunikointi on vaivatonta. ”Molemmat tietävät mitä toinen tarkoittaa tietyillä termeillä. Näin ei tule mitään väärinymmärryksiä esimerkiksi treenien tehoalueista”, kommentoi Roosa, joka on ollut Juhan valmennuksessa jo vuodesta 2017. 

Roosan tavoitteet ovat kesän kilpailuissa. Tulevan talven leirillä Espanjassa on tiedossa muutama maantiekisa. Näin ollen nähdään, kuinka syksyn vauhtikestävyysharjoittelu on purrut. ”Ainut tavoite on pysyä terveenä kevääseen, jotta sitten kevätkelien koittaessa pystyn treenaamaan niin että kesällä olisi mahdollista juosta ennätykset kaikilla matkoilla”, kertoo Roosa. 

Elias, Mikko ja Miro etenevät kohti hallikautta hyvin mielin. Mikko ja Elias tähtäävät pääasiassa 100 metrille, kun taas Miro juoksee enemmän 200:a ja 400:a metriä. 

Mikko on tervehtynyt kesästä, vaikka edelleen selän kanssa ollaan varovaisia. Tämä huomioidaan erityisesti voimaharjoittelussa. ”Viime kauden loukkaantuminen motivoi kohti tulevaa kautta”, kommentoi Mikko. 

Mirolla uusi kausi on alkanut rauhallisemmin. Jalkaterään kohdistuneen tapaturman takia edessä on vielä muutamia viikkoja korvaavaa harjoittelua. Miro huokuu kuitenkin positiivisuutta ja luotto tekemiseen on hyvä, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. ”Tavoitteet ovat kovat, mutta kaiken onnistuessa on mahdollisuus juosta ensi kesän nuorten EM-kilpailuissa. Sitä kohden tehdään kovasti töitä, pitää treenata paljon, mutta muistaa kuitenkin maltti tekemisessä”, toteaa Miro. 

Juha kertoo poikien etenevän kohti hallikautta nopeuden kautta: ”Pääpaino on nopeuden kehittämisessä, maitohapollisia vetoja ohjelmassa on vähemmän.”

Harjoituskausi on vasta alussa ja paljon ehtii vielä tapahtumaan ennen kesää. Toivotaan Juhan ryhmälle, kuin myös lukijoille, onnistuneita treenejä ja hyvää motivaatiota marraskuun pimeisiin iltoihin!