Infoa uusille
Kevätkauden 2025 harjoitukset alkavat maanantaina 13.1.2025
Ilmoittaumiset tulee kaikkien tehdä ilmoittautumislomakkeella jotta alkavan kauden osallistuminen selviää. Viimekaudelta jatkavienkin!

Uusille uimareille vaatimuksina ovat 50m yhtäjaksoinen uinti ja 8 vuoden ikä.
Ohjaamme vain isossa altaassa, toivomme siis, että uudet jaksaisivat viettää isossa altaassa vuoron verran (1h) aikaa uiden, jotta treeni ei kävisi aivan liian raskaaksi. 50 metrin yhtäjaksoiden uinti tarkoittaa ison altaan uimista altaan päästä päähän ja takaisin ilman taukoja, edes päädyssä.
Huom! Kevätkaudelle ilmoittautuessa on hyvä huomioida, että radalla uivat ovat jo uineet syyskauden, joten tuo 50m olisi hyvä mennä jo aika kevyesti. Toki treeneissä saa pitää taukoja ihan niin paljon kuin tarvitsee!
Jos tämä vaikuttaa olevan hieman liian korkea rima, vilkaisettehan esimerkiksi kunnan uimakouluja tai KooVee:n tarjontaa Ylöjärvellä.
Uudet uimarit tapaamme kauden ensimmäisellä uintikerralla uimahallin kahviossa klo 17.40 alkaen, samalla jaetaan hallikortit. Siitä siirrytään halliin, missä uimarit jaetaan tasoryhmiin.
- - - -
Treenivarustukseen kuuluu:
- Uima-asu (ei bikinejä, ja pojille housut jotka pysyvät jalassa pääedellä hypätessä ja seinästä ponnistettaessa).
- Lasit.
- Uimalakki (silikoni tai kankainen, kunhan hiukset ovat pois tieltä. Uimalakki pitää myös lämpöisenä paremmin).
- Pyyheliina.
- Mahdolliset allassandaalit.
- Juomapullo on myös hyvä muistaa aina urheillessa.
- Omat räpylät voi myös ottaa mukaan! (uusia ei tarvitse hankkia)
Hiuksia ei saa pitää auki, jos ne ylttävät ponnariin. Se kuuluu uimahallin normaalikäytäntöihinkin. Muistattehan tämän vapaa-ajallakin.
- - - -
Ilmoittautuminen
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, jos uimari ei ole mahtunut mukaan, ilmoitamme siitä sähköpostitse. Lähetämme myös kaikille seuraavalle kaudelle osallistuville infoviestin ennen ensimmäisiä treenejä. Laitathan meille viestiä, jos kumpaakaan ilmoitusta ei näy!
Myös viimekaudelta jatkavien on ilmoittauduttava uudelle kaudelle, jotta tiedämme, että uimari jatkaa.
- - - -
Kausimaksu on 110,00 €
Maksu on per kausi(kevätkauden lasku on omansa, syyskauden lasku myös). Lasku tulee kauden alkupuolella, jos laskua ei näy, niin rohkeasti yhteydenottoa tänne päin. Yhteystiedot
Seuran henkilöjäsenmaksu on 15,00 € ja perhejäsenmaksu on 20 €.
Jäsenmaksu sisältyy kevään kausimaksuun ja kattaa koko kalenterivuoden.